Olin niin onnellinen kun olin päättänyt ettei tarvitse

Olin niin onnellinen kun olin päättänyt ettei tarvitse.
Koko taannoinen juttu tuntui pelkältä kömmähdykseltä.
Joitain vuosia, mitäpä siitä.



Kesällä on helpompi,
kesätuulessa ei tunnu yksinäiseltä.
Hyvät muistot ovat kulman takana,
voi huokaista, kun kosketus suruun ei tapa.

Sattumalta löysimme aurinkokunnan uuden jäsenen, 

ja voiko sanoa "löysimme", kun ei vielä virallisesti löytynyt,

tai “sattumalta”, jättimäinen planeetta jolla ei ole nimeä, jota kukaan ei nähnyt

kaukoputkella tai kameran ottamassa kuvassa, satelliitin tai luotaimen

tai observatorion lähettämässä –

on jopa tärkeää, miten tuo uusi planeetta löytyi.

Näkemättä ja silmiin luottamatta me sen kohtasimme, ajatuksissamme,

parin ihmisen paneutuessa asiaan,

asioita katselemalla ja yhteen sovittamalla, sitä mikä oli nähty – tutkimalla,

yhteistyössä, havainnoimalla, pallottelemalla

sisimmässämme joka sovittaa asiat yhteen, ja laskemalla, hyvänen aika,

vaikka nimi seuraakin vielä silmiä – pitäisikö sanoa, silmien hirmuvaltaa.

Sitä ei ole vielä olemassa

ja silti se on olemassa, ilmestyneenä, valtavana.

Kuvana siitä, miten vajavainen maailmankuva on,

jopa nykyään, miten ihminen edelleen uskoo asiat

kuten aina on uskottu, kuten sanottiin,

koska tuuli sattui puhaltamaan.  Suuntaan tai toiseen.

Ihmiskunnan piti olla edistynyt (joskin hieman tuhoisa),

mehän etsimme jo planeettoja kaukaisista tähdistä!

Sellaisia olivat varmaan myös jumalat kauan sitten,

välttämättömiä, varmuudessaan kouriintuntuvia ja kiistämättömiä,

paikallisia, keskittyneitä.  Pitivät kiinni omastaan.

Siksi planeetta 9 on kuin lähde autiomaassa,

kun haluaisi näyttää,

miten väärässä me kaikki olemme,

ja miten mahdollista on samaan aikaan edistys, yhdessä.

Vaellellen vanhan kodin ohi
koko puutteen voimalla
käännyin siitä vaunuineni pihatielle
nähdäkseni lähempää talon,
sinisen seinän, sateisen pihan,
ahtaan hiekkalaatikon ja pihavaahteran.
Kodin narahtavat askelmat,
taulujen paikat, tuulen kattoluukussa.
Kahdet lastenrattaat ja jonkun työntämässä niitä.
Toisiinsa takertuen kaikki läpätti  kevättaivaalle.
Ja se ahtaus.
Jotakin melkein hukkunutta.

Piti valmistella huomista,
mutta jatkan villiintyneessä ruohossa,
uneksin meistä,
kiedon nauhoja auki
kouristuen paketoidusta itkusta:
itsehän minä itseni eksytin.
(Hiven epäitsekkyyttä,
sekö oli mitätön vahvuuteni
jolla raahasin sinut niistä mustista kivikkovuosista
vailla kaipuuni ja intohimon voimaa?)
Me niin heiveröisin jäsenin
niin sakeassa koskaan pyörtämättömässä ajassa.

Emme me tuhoudu, me unohdumme
kauniimmin kuin osattiin suunnitella.

Lapsen ilo,
keskustelu,
kuka meidät muistaa?

Nainen kääntää hiukan päätään
hymyilee viestinnällisesti,
    hymyilee  lapselle.
He istuvat torin penkillä auringossa puistoa vastapäätä.

Toisaalla lapsi selaa legoesitettä.
Isä mikä toi on?  Entä toi?
Pieni käsi lämpimänä olkapäätä vasten.

Meistä on tullut muistoja, sirpaleita
jäävuoria jotka kuljeksivat kohti tuulen reunaa,
rikkinäisiä puhelimia hauraalta linjastolta.

Me käännymme yhä uudelleen neulan pimeällä kärjellä ihmetellen

  ja siksi kaikki on lahjaa,
                            myötäinenkin.

Pala palalta me putoamme syvyyteen.

Walking in the dark
I see faces, more like apparitions,
stretching themselves.

It descends upon hopes,
nagging and nailing with their voice
forlorn of time and fortune.

I unwilling to leave,
of such reality as the lost are.
Shades and no more, these visions,
coming with a touch of void
from years of inward loneliness and endurance.

This is no smoke-ridden corridor of dreams;
it is a sad time store
of little mirages.
With directions unforeseen, bewildering
my mind
will not stay.

Surely if not from pain,
art will deliver from feeling
while it purports the plausible,
teaching how not to feel and feel still,
lifted by your life of the distant past;
like a whip
of many intentions
and indefinite discipline.

Vita brevis, how true!  Run yet shorter!
Recalling the first ache that came with realization –
then the unattainable barely at hands!
(all mirage?)
Then greed, or bash, and monotonous intent,
then as a cool breeze
after long hibernation
this only.

* * *

That love.
Always a tad early, so sickening, too slow in forgiving,
too grandiose to be taken lightly in its excursions
or be understood with so much pain,
all but now swamped in dark bitter dismay,
coy in longing.

A devotee, an elect
of dreamlands, shallowlands, shorthandlands you see when
people start and talk.

A christian.  An atheist.  I was.  What do these words mean anyway?
Yes now face the both of these two unfaceable destinies.

I think they were afraid,
those who did rule too, inwardly.

Here's just cranky shit for you:
teach people to be right
before telling them what matters
(this much about care).

Little hope remains that were not stolen.
Hope should catch and carry you.

I'm being mean
from privileged position,
pushing that which others must lack?
So I see no hope.
Jesus talked not of hope, anyway.

Take your burden and follow me, he said.
Not a word about hope.
And I will give you my rest.


Those who would lay you load upon load
and let you manage it,
(oh you were all too willing)
motherpeople and handy candy goody-goo
how they would fritter me, would they, blank!
Be rather free,
and follow me.


* * *

Life is scarce,
a beauty beyond beauty.
Rush, thrush
after
and wing
to bash in simple light
of the poignant, bare humility.
And flee!

                            Pilvet.
Syksyyn taipuvassa valossa uni kylpee taivaalla.
Meissä   ostosten   laulu.
                                            Järvessä      tyvenen      riutat.
Puiden musta identiteetti tummansiniharmaalla taivaalla.

Sitten tuli niin paha olo yhtäkkiä.
Valkoinen   kaiku
valosta
joka voisi viedä sinut.

Suunnaton valon kaiku, kaiku vain.

musta ja muut värit,
sininen, vihreä, harmaa, helmenharmaa, hopea,
syvän punasininen, keltainen, punainen, pyökinruskea,
    oletteko te olemassa?

Voisitteko toimittaa selvityksen olemassaolostanne
liitteessä mainittuun
osoitteeseen?

Vastauksen tulee sisältää selvitys
olemassaolon luonteesta
ja olemassaoloon liittyvien uskomuskysymysten ratkaisusta.

Mikäli pyydettyä selvitystä ei tule,
tämä katsotaan osoitukseksi olemassaolon puutteesta,
ja teidät voidaan tarvittaessa poistaa sanakirjasta.

Tämä tiedoksianto on lähetetty lakiin kirjatun
olemassaoloa koskevan pykälän nojalla.

Valitusosoitukset:  valtakunnanmiliisi P. Punjab.